keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Maata Näkyvissä: Voit luottaa minuun

Perjantaina 17.11 meijän seurakunnan bussi suuntasi kohti Turkua ja Maata näkyvissä- festareita. (also known Maatikset, MNF... :D) Linja-automatka vei noin 8h, mikä ei tuntunut yhtään pitkältä loistavassa seurassa! Oikeastaan toivoin, että matka olisi kestänyt kauemmin... :D

Maata näkyvissä- festarit ovat siis Pohjoismaiden suurin kristillinen nuortentapahtuma. Tänä vuonna kävijöitä oli noin 
18 000. Tapahtuma kestää kolme päivää ja tämän kolmen päivän aikana esiintyy laaja kattaus gospel-artisteja ja puhujia niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Kristittyjen yhteys viikonlopunaikana on käsinkosketeltava! On hienoa tietää olevansa paikassa, jossa on muutama muukin ihminen, joka uskoo samalla tavalla :)
Lisäksi tämän vuoden teema, Voit luottaa minuun, puhutteli. Opetukset olivat koskettavia ja antoivat eväitä tulevaan. Rohkaisivat ja muistuttivat että yksin ei tarvitse jaksaa. Ja se on tärkeää muistaa olipa uskossa tai ei <3
Festareilla kuuluu tanssia ja pomppia permannolla. Yleensä tämä näyttäytyy kipeinä jalkoina ja permannolla hikoillessa myös juominen unohtuu, joten kokemus voi olla fyysisesti hiukan raskas. Mutta uskokaa pois! Kaikki on pohkeiden kipeytymisen ja mahdollisen nestehukan arvoista :D (pienellä huumorilla toki, kannattaa muistaa juoda tai löytää itsensä ensiapupisteeltä!)

Tämän viikonlopun suosikeiksi nousivat seuraavat jutut:

LZ7
Brittiläinen rap/hiphop yhtye. 
Joka vuosi tää bändi saa tanssimaan! Ja tänä vuonna oli kovempi kuin millonkaan aiemmin! Parasta ikinä tanssia kavereitten kanssa yhessä ja laulaa mukana vaikka ei osaakaan sanoja <3
Mun lempibiisit tältä bändiltä:
- Strobot
- Two left feet
- This little light
- Aftershow
- Elevator

Park7
Suomalainen pop/punk yhtye, joka tekee musiikkia suomeksi ja englanniksi
Tämäki on kestosuosikki. Oon ollu kuuntelemassa kyseistä bändiä hetken sisällä varmaan neljästi ja aina on vaan yhtä hyvä meininki! P7 soittaa niin hyväntuulenmusiikkia, että väkisin alkaa hymyilyttää ku kuuntelee tätä ja lisäksi kappaleet on vielä lohduttaviaki. Jumalan sanaa parhaassa muodossa :)
Mun lempparibiisit:
- Tervetuloa
- Huudetaan
- Juokse aurinkoon
- Walter White
- Miracle


Park7




GFM
Suomalainen pop yhtye, tekkee musiikkia suomeksi
Tän bändin musiikissa on laulua ja räppiä sopivana yhistelmänä ja uskokaa tai älkää niin näissä kappaleissa mäki osaan räpätä mukana :D Tosi mahtava bändi, rakastan sitä kuinka energia välittyy tän bändin esityksistä <3
Mun lemppareita:
- Huoleton sydän
- Vahvempi
- Tulta
- Kuolematon



Kls.
Kls.
Suomalainen rock-yhtye (nimi on lyhenne: Kiitän Luojaani Sinusta)
Kls.:llä on ihania sanotuksia! Tän bändin musiikkia voi kuunnella niin monella tavalla, että tähän ei voi kyllästyä vaikka kuuntelis saman kappaleen usiammastikki. Kappaleista voi kuunnella pelkkiä lyriikoita, säveltä, molempia yhessä, siihen voi tanssia... aivan älyttömän monipuolista! Tämäki välittää kyllä Jumalan sanaa parhaassa mahollisessa muodossa!
Ja tässä jälleen mun lemppareita:
- Vielä täällä on meitä
- Hengitä
- Kuoliaaksi vaiettu
- Kivitä
- Me vastaan maailma
- Hiljaisuus huutaa


Kls.


Perjantai-illan messu
Tämä on vaan joka festareilla kaunein hetki. Musiikki, ristikulkue, se että kaikki nousee yhessä tunnustamaan uskon, se ku kaikki lähtee yhessä ehtoolliselle... se on vaan kaunista. Kylmät väreet kulkee ku kaikki laulaa yhessä synnintunnustusta. 

Sunnuntai aamun suomalaisen messun kaavalla tehty sanajumis
Tämä oli näitten festareitten Suomi100 juttu ja oli aivan mielettömän ihana! Jumikseen oli liitetty kansantanssiryhmä Valkian tanssia ja esilaulua. Ja lisäksi isänmaallisia kappalevalintoja. Tuli todella isänmaallinen olo, kun kaikki festareille tulleet nuoret nousee yhessä laulamaan Laulua Suomelle. Jumalanpalveluksen ei todellakaan tarvii olla tylsä ja perinteinen!  




Tässäpä nyt vähän gospelpostausta. Aattelin, että tämän voi nyt tehä tässä samalla ku vähä kertoilen MNF reissusta :) Toivottavasti nautit tästä, vaikka postauksesta tuli aika pitkä. Ja vaikka tää postaus ehkä antaa ymmärtää, että kuuntelen vaan gospelia, niin mun musiikkimakuun kuuluu kyllä "maallista" musiikkia myös. Siitä ehkä postausta myöhemmin. 


Jumala, sydämeni on levollinen, mieleni on tyyni. Minä tahdon laulaa ja soittaa! Ps. 57:7

4 kommenttia:

  1. Oi kuulostaa hauskalta! Itse en tunne oikein gospelia, mutta voisihan joskus tulla festareille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itekkään en ollu ekalla festarireissullani perehtyny gospeliin oikeestaan yhtään. Nyt oli neljäs kerta maatiksilla ja oon hurahtanu tähän musiikkigenreen niin täysillä ku vaan olla ja voi! Ja joka festareilla syntyy uusia lemppareita :D suosittelen ehottomasti kuuntelemaan tän genren musiikkia ja tulemaan festareille! Voin taata ettei tuota pettymystä :)

      Poista
  2. Vaikuttaapa mukavalta reissulta, ihana kuulla!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ehottomasti kyllä vuojen paras viikonloppu!Seuraavaan kertaan on enää noin 360 pv xD

      Poista